sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Tulkoon vaan silmitön talvi, järjetön sää, meitä ei kylmetä routa ja jää

Mua ärsyttää ihan suunnattomasti se, että joka paikassa hehkutetaan kevättä ja kevätmuotia. Nyt on jumalauta TAMMIKUU?!? Mun mielestä helmikuu ja maaliskuukin ovat vielä ihan sataprosenttisiä talvikuukausia, huhtikuussa voi sitten vähän niinku alkaa mietiskelemään, että jaa, pitäisköhän tätä toppatakin kaulusta vähän raottaa vai ei.



 En ite oo todellakaan mikään talvi-ihminen, mutta vielä vähemmän tykkään kesästä. Kevät ja etenkin syksy ovat vuodenaikoja minun makuuni ♥ Tämän vuoden kevätmuotikaan ei liiemmin innosta (joku 70-luku, yäk), mutta onneksi pukeudun rakkaisiin kukkamekkoihini tasapuolisesti ympäri vuoden. Jossain paskablogissa kuitenkin kehotettiin pukeutumaan kukkamekkoihin näin kevään kunniaksi (edelleenkin: mikä vitun kevät? Nyt on keskitalvi!!!), joten päätin sitten laittaa kukkamekot pannaan vähäksi aikaa ja käydä vastataistoon VILLAPAIDOILLA, noilla talvistakin talvisemmilla vaatekappaleilla. Oma villapaitakokoelmanihan lähentelee lähes kukkamekkokokoelmani mittoja, joten valinnanvaraa löytyy. Valitettavan harvoin niitä kuitenkin tulee pidettyä (no ku ne on kuumia ja kutittaa ja pistelee).


Täten julistan siis seuraavan viikon villapaitaviikoksi ja haastan itseni pukemaan päälleni joka päivä erilaisen villapaidan. Jos siltä tuntuu, niin tätä talven ilosanomaa saa toki julistaa muutkin :>





Aivan ihanat nää hiukset!









Jotekin ne omat villapaidat ei nyt enää näytäkään niin kivoilta näiden kuvien jälkeen... Se siitä inspiraatiosta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jee! :D